Ford Transit Customille kultaa Euro NCAP -testissä edistyksellisistä kuljettajaa avustavista teknologioista

4.11.2021

2.11.2021 – Ford Transit Custom – Euroopan myydyin tonniluokan pakettiauto 1– sai kuljettajaa avustavista teknologioistaan kultaisen palkinnon ajoneuvojen turvallisuutta testaavan Euro NCAP -organisaation testeissä.

Uuden palkinnon myötä Fordista tuli ainoa autonvalmistaja, jonka tuotteille on myönnetty kultainen palkinto sekä tonniluokassa että 2-tonnisten segmentissä Ford Transitin saatua kultaisen palkinnon viime vuonna. Ford on nyt myös ainoa autonvalmistaja, jonka mallistoon kuuluu useampi kuin yksi kultaisen palkinnon saanut malli. Transit sai kaikista testatuista autoista korkeimmat pisteet .

“Kuljettajien turvallisuus on tärkeintä sekä meille että asiakkaillemme. Siksi suunnittelemme pakettiautomme siten, että ne ovat turvallisia käyttää ja auttavat ehkäisemään onnettomuuksia liikenteessä,” sanoo Hans Schep, General Manager, Commercial Vehicles, Ford of Europe. “Käytämme jokaisen mahdollisuuden asiakkaidemme liiketoiminnan parantamiseksi ja on ilahduttavaa, että Fordin johtava asema pakettiautojen turvallisuudessa on todettu myös Euro NCAP -organisaation testeissä.”

Transit Customin kultainen luokitus on seurausta auton kasvaneesta turvallisuutta edistävien teknologioiden määrästä. Mallin vakiovarusteisiin on muun muassa lisätty aiemmin tänä vuonna turvavyömuistutus. 2

Transit Custom -malleihin on alkuvuonna 2022 tulossa myös uusi digitaalinen taustapeili, 2jonka näkymä on kaksinkertainen perinteiseen taustapeiliin verrattuna. Ominaisuus on erityisen käytännöllinen pakettiauto- ja jatko-ohjaamomalleissa sekä pikkubusseissa, joissä näkyvyys taaksepäin on usein rajallinen. Pakettiautoissa on nyt myös lastin kiinnittämistä helpottavat LED-valaistut kattokiskot ja lisäksi tavaratilaan on saatavana useita käytännöllisiä ratkaisuja, kuten kaksitasoinen lattia, jonka alle voi asentaa eripituisiin malleihin sopivia säilytyslaatikoita. Uutena ulkovärinä Transit Customiin on nyt saatavana tyylikäs Grey Matter.



Ford Transit Customiin ja Tourneo Customiin on nyt saatavana myös uusi 2.0 EcoBlue 150 hv dieselmoottori kuusivaihteisella manuaali- tai automaattivaihteistolla. Moottori on saatavana myös yhdistettynä Fordin 48 voltin kevythybridijärjestelmään, jolloin auton polttoainetaloudellisuus voi kaupunkiajossa parantua jopa 5,9 prosenttia. 3

Transit Custom -pakettiauto ja Tourneo Custom -tila-auto ovat yhdessä Euroopan myydyin Ford-malli tänä vuonna. Malleja on rekisteröity yhteensä 117 014 kappaletta vuoden 2021 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana. 1

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje


1Ford raportoi Ford of Europen myynnit 20 perinteisellä markkinallaan: Alankomaat, Belgia, Britannia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi,Tanska, Tsekki ja Unkari.

2Kuljettajaa avustavat ominaisuudet ovat täydentäviä toimintoja eivätkä ne korvaa kuljettajan huomiota, päätöksentekoa ja tarvetta hallita ajoneuvoa.

3WLTP-päästömittauksessa ilmoitettava polttoaineen/energian kulutus, CO2-päästöt ja sähkökäyttöinen toimintasäde määritellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) 715/2007 ja komission asetuksessa (EU) 2017/1151 sekä niiden viimeisimmissä lisäyksissä ilmoitettujen teknisten vaatimusten ja tietojen mukaisesti. Sovellettava vakiotestausmenetelmä mahdollistaa vertailun eri ajoneuvotyyppien ja eri valmistajien välillä.

Ford Transit Custom Trend 320 2.0 EcoBlue Hybrid 150 hv M6 polttoaineen kulutus alkaen 7,2 l/100 km ja CO2-päästöt alkaen 188 g/km WLTP.

Ford Tourneo Custom Trend 320 2.0 EcoBlue 150 hv Hybrid M6 polttoaineen kulutus alkaen 7,5 l/100 km ja CO2-päästöt alkaen 195 g/km WLTP.


Uutiset

Tarjoukset

Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Kaarinan Autopalvelu Oy

Uutiset

Katso kaikki viimeisimmät uutiset Kaarinan Autopalvelu Oy